Mirkka Rekola

Kuva: Kersti Juva

Lapsena kirjoitimme kosmoksella.
Kostutimme sen kielenkärjellä:
             kylmän illan maku.
Vesikelkka ja neulasia kuusen alla
ja ulkohuoneen polulla kirkkaat tähdet.

(Anna päivän olla kaikki)

Näkyi valkoinen kivi, minä sanoin joutsen,
                      ja heti joutsen ui siinä,
minä sanoin lennä, ja se ojensi kaulan
ja levitti siipensä, siipien pesä,
               maailma on teonsana,
lentää, valkoinen, vetten yllä

(Taivas päivystää)

Pienten pyörivien
              helmien äänellä
kun helmipöllö lauloi,
he nousivat
            keskelle yötä,
   ja helmipöllö lauloi,
ja koko talo
               oli ylhäällä,
ja puut kaikki ympärillä
tähdillä valaistuja
latvasta tyveen asti.

(Valekuun reitti)

Ei iske tajuntaan pysyvää vanaa.
      Maailma ei ulotu sinne.
Sinne emme voi mennä missä jo olemme.

(Kuulen taas äänesi)

Koskettaa kuulla
(Tuoreessa muistissa kevät)

Junassa raitiovaunussa
bussissa lentokoneessa
tavaratalossa kahvilassa
on hiljaista lukea

(Ilo ja epäsymmetria)

Ja nyt minä painun ruusutarhoihin
jotka puhkesivat tänne
ennen syntymääni.

(Minä rakastan sinua,
  minä sanon sen kaikille
)

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now